Hihnanpää

Hihnan toisessa päässä roikkuu paria kymppiä lähestyvä naisenalku Riihimäeltä. Tottelee nimeä Lyyli, jos siis vain suinkin sattuu kuulemaan! Nykyisen paikkakunnan ei pidä antaa hämätä, olen paljasjalkainen Vantaalainen, vaikkakin sielultani maatalonemäntä, niin kuin nimi kertoo.

Jäsenyyksiä löytyy useammasta seurasta ja nimiä monien kurssien ja luentojen osallistujalistoilta. Mutta koen että elämä ja eläimet itse ovat silti se eniten opettava juttu. Mutta, enpä mie muutenkaan niin hyvin kirjoista opi, vaan tekemällä oppiminen on se miun juttu. 

Mielenkiinnonkohteisiin koirien lisäksi lukeutuu valokuvaaminen, kuvanmuokkaukset, erilaiset käsityöt, luonto ja retkeily ja jalkapallo. Vaikka viimeisintä on vaikea allekirjoittaa nykyään, kun katsoo peiliin. Ja keväisin tietysti se koko kansaa sykähdyttävä MM-lätkä.

Koirankarvoissa on tultu pyörittyä syntymästä saakka joten ajan saatossa niihin on niin totuttu, että niiden puuttuminen saa suuren reaktion aikaan. Rotuja tämän katon alta on löytynyt useampia, muutama pieni chihuahua (mutta sitäkin suurempi ego), saksanpaimenkoiraa, labradori ja tollereita. 

Harrastuksia olen kunnolla aloittanut aikanaan labradorimme kanssa, sen kanssa puuhailtiin tokoa, mejää ja vetopuuhia. Blägi toimii vieläkin toko koiranani aina tullessani Vantaalle, sen tummissa silmissä syttyy palo, kun se pääsee yksinään miun kanssa ulos, se tietää että kohta tehdään hommia. Blägi ei muuttanut mukanani, koska siitä on kuoriutunut pikkusiskoni koira, vaikka sen mieluusti olisin mukaan ottanutkin! Blägi lähtee myös aina kaikkialle mukaan minne voi, valitettavasti paha pelko aggressio muita koiria kohtaan rajoittaa menemistä. Asia on työn alla ja pentuvuosista jo selvästi helpottanut. 

Seran kanssa ollaan tutustuttu laajemmin harrastusrintamaan, toki se tulikin minulle sitä varten. Päälajina meillä on agility, mutta puuhaillaan ainakin vielä ei-tavoitteellisesti tokoa ja hieman mejää sivussa. Talvella vedellään vain omaksi iloksi. Hakua haluisimme harrastaa, mutta erinäisitä syistä sitä mahdollisuutta ei tällä hetkellä ole. 

Tuo koira on ollut kyllä minulle se suurin opettaja kaikista, enkä osaa edes sanoin kuvailla, kuinka mahtava persoona se on kaikkineen vikoineen. Vaikka matkaan mahtuu ehkä enemmän ala- kuin ylämäkiä, silti en päivääkään vaihtaisi pois! 

Vantaalla hihnanpäässä roikkuu myös aina laumamme kuopus Riemu. 

Riemu on oikeasti äitini koira, mutta kummasti se lähtee aina mukaan agility kentille ja kaverikoiria tapaamaan. Riemu on pieni söpö hassu haaveilija, mistä oikeaa nappia painamalla kuoriutuu mahtavan moottorin omaava koira. Se on niin kuuliainen ja helppo ollut aina, että ei välillä tosikaan!